lauantai 13. heinäkuuta 2013

Kalevan Kisat 2016, Oulu

Olipa reissu - voisi joku todeta! :)

Maanantain päiväreissusta Ouluun jäi hyvä mieli. Norjalaisella aamukoneella Ouluun ja reippaasti lentokentältä Raattin kentälle verestämään muistoja. Pari tuntia treeniä ja koutsaamista samalla, koordinaatiot ja juoksuvoimaliikkeet ohjelmassa. Täytyy kyllä myöntää, että pientä hienosäätöä vaatii varsinkin pohkeet ja pakara/takareisiakseli ennen kuin olis oikeesti kunnossa. Normaalia krampin tunnetta meinas ilmetä! ;) Suihkun raikkaana höpöttelemän veteraaniurheilijoiden kanssa ennen toria ja muikkulounasta.

Mutta mutta... Se Raatti. Hieno kenttähän se nykyään on ja lisäaluekin valmiina jo. Ei mennä nyt tässä tekstissä enää siihen mitä tehtiin ja mitä olis voinu tehdä paljon paremminkin!! Onhan siellä isohkoja kisoja jo pidetty... Mutta missä on urheilijat?!? Enemmän oli tosiaan veteraaniurheilijoita paikalla kuin aktiiveja. Täytyy myöntää, että pikkaisen huolettaa. Ehkä sitä oltiin sitten virittelemässä lihoja kisoja varten - mene ja tiedä. Tarttis kuitenkin tehdä jotain, että saatais massaa Pohjois-Suomessa liikkeelle yleisurheilemaan myös lähemmäs aikuisikää. Eihän tällä menolla Kalevan Kisoissa Oulussa ole montaakaan OP:n urheilijaa kuin katsomon puolella. SM-viestitkään eivät tainneet ihan nappiin mennä...

Tulikin villi ajatus mieleen. Aikaa on kuitenkin 3 vuotta! Ajatelkaa, jos (kun) Oulun Kalevan Kisojen viivalle asettuisivat vielä kerran nimet Mäkelä, Ritola, Haapasalo, Kyllönen, Hannula, Pussila - nyt joitain mainitakseni. Jos ei muuten saada urheilijoita kisoihin riittävästi, niin otetaan konkarit takaisin. Nuoriahan tässä vielä ollaan! :D Mäkelä ainakin uhkuu menohaluja - myös tämä veljessarjan kokeneempi ratakierrosaituri ;) Allekirjoittaneellakin olis hyvin aikaa laittaa paikat kasaan ja reenata kroppa rauhassa kisakuntoon. :)

Niin, siitä Oulun reissusta... Tori on hieno paikka ja aikamoisena rakennustyömaana tuntui keskusta olevan. Onneksi aurinko paistoi ja ihmiset olivat iloisia! Bisketti tarjosi jälleen kerran mahtavat leivoskahvit Pallon tuntumassa, ja ihan herkistyin mentyäni bussilla nro 19 lentokentälle iltapäivällä. Koskilinjat - onko mahtavampaa tapaa matkustaa rauhallisesti! :D

Mukavia kesäpäiviä kaikille!

Ai niin, kiekkoa ekassa reenissä vuoteen vauhditta 32m, vauhdilla rapiat 37m - yhteensä 12+3 heittoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti