sunnuntai 1. marraskuuta 2009

Dippaa ja urheilua

Diplomityön tekeminen alkoi oikein kunnolla vajaa viikko sitten kirjojen lukemisen merkeissä. Ensi viikolla tarkennetaan varsinainen tutkimuksen aihe kohdilleen.

Reenien osalta iso pyörä on pyörähtämässä käyntiin. Kolmisen viikkoa on tullut reenattua "ammattimaisesti", mutta edelleen vain kerran päivässä. Reenit ovat olleet omilla kriteereilla vielä kuntoilua, mutta pikkuhiljaa kovempaa. Uimahalli tulee edelleen tutuksi 3 kertaa viikossa ja hallilla toiset kolme treeniä. Näillä mennään vielä parisen viikkoa lisättynä 2-3 aamulenkillä ensi viikosta alkaen. Viimeistään joulukuussa katotaan sitten, että mihin suuntaan tässä ollaan menossa. Onko suuntana kilpaurheilu kymmenottelun suuntaan vai otetaanko tähtäin jonkin yksittäisen lajin pariin.

Pokeri on nyt hieman jäissä diplomityön ja urheilun takia, mutta keväällä tulee sitten taasen rapotteja siltäkin saralta. Viimeisin puolivuotinen meni todella hyvin pelien osalta ja tottakai sen takia nyt voi rauhassa kirjoitella ittensä valmiiksi insinööriksi, vaikka työstä ei maksetakaan. Ensi kevään leirirahat on kuitenkin jo suunnilleen tienattuna.. :D

No mut nyt on aika aamuvenyttelyille ja House m.d.:n ihmeelliselle maailmalle!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti